Etusivu

MARLESKIN design korvakorut

Concretia seinäkello

Mari Leskinen

TARINA

Marleskin – Mari Leskinen. Asun ja työskentelen Jyväskylässä. Tuotteeni ja palveluni syntyvät aidosta intohimosta uusien asioiden kokeilemiseen, käsillätekemiseen sekä esteettisyyteen. Inspiroidun luonnosta ja skandinaavisesta suunnittelusta. Tuotekehitysprojektit ja kaikenlainen uuden luominen synnyttävät minussa sisäisiä innostustärinöita. Nautin suunnattomasti myös uusien taitojen muille opettamisesta.

TUOTTEENI

Minulle on tärkeää, että valmistamillani tuotteilla on pitkä elinkaari ja siksi suosinkin laadukkaita ja kestäviä materiaaleja. Tuotteiden funktionaalisuus, käytännöllisyys ja ajattomuus ovat myös yhtä tärkeitä.

Keväällä 2019 minulle tuli heti tradenomiksi valmistumisen jälkeen ajankohtaiseksi miettiä, mitä tekisin jos uskaltaisin? Pohdintani perusteella uskaltauduin ottamaan ensimmäisen askeleeni kohti omien unelmien toteutumista, eli perustin oman yrityksen maaliskuussa 2019. Yrittäminen mahdollistaa minulle monipuolisemman työnkuvan, kuin mitä voisin palkkatöissä saada. Haaveeni on tulevaisuudessa elää täysipäiväisesti erilaisten mieltäni suuresti inspiroivien luovan alan projektien parissa. Tulevaisuuden visioni onkin olla täysipäiväinen DIY explorer. Se kuvastaa parhaiten tulevaisuuden visiota omasta työstäni – sillä se on mun Ikigai.

Mari - Marleskin
Marleskin

OSAAMINEN

Minulla on laaja-alainen osaaminen erilaisiin kädentaitoihin ja materiaaleihin. Vaatetus, tekstiili, puu ja osittain myös metallityöt. ”Hitsata en kuitenkaan osaa”. Minulla on myös liiketalouden koulutus.